Avioliitto

Kun päätät mennä naimisiin, kannattaa pyytää hyvissä ajoin esteiden tutkinta Digi- ja väestötietovirastosta tai kirkosta. On myös hyvä miettiä valmiiksi, mitkä sukunimet valitsette. Jos esimerkiksi toisella tai molemmilla teistä on jo aikaisemmista suhteista lapsia, tai jos muulla tavoin haluat rajoittaa toisen oikeutta omaan omaisuuteen, on hyvä harkita avioehtoa.

Avioliiton myötä tuleva avio-oikeus on aviopuolisoiden oikeus puoleen yhteisestä omaisuudesta ja varallisuudesta, kun avioliitto päättyy. Myös mahdollisen avioeron yhteydessä molemmilla osapuolilla on pääsääntöisesti oikeus puoleen osaan omaisuudesta, riippumatta siitä kumpi omaisuuden on alun perin ostanut, perinyt tai muulla tavalla saanut. Jos avio-oikeus poistetaan, voidaan sillä vaikuttaa myös perillisten saaman perinnön määrään.

Avioehto on aviopuolisoiden tai tulevien aviopuolisoiden välinen sopimus, jolla he voivat sopia, että heillä tai jommallakummalla puolisolla ei ole avio-oikeutta toistensa nykyiseen tai myöhemmin saatuun omaisuuteen. Avioehtosopimus pitää rekisteröidä Digi- ja väestötietovirastossa. Jos päätätte laatia avioehdon, silloin mahdollisen erotilanteen sattuessa yhteinen omaisuuteenne ja varanne jaetaan teidän kesken avioehtosopimuksen määräysten mukaisesti.

Vaikka avioehtosopimus on yleensä hyvin lyhyt, sen sisällöllä voi olla erittäin merkittävä taloudellinen vaikutus.